Perheterapeutti, perhekuntoutus Kuopio [Finland]


 

Rohkeus | Sitoutuminen | Luottamus | Vaikuttavuus | Vastuullisuus

Me SOS-Lapsikylässä puolustamme rohkeasti lapsen oikeuksia. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Tule tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme!

Haemme perhekuntoutusyksikköihimme

PERHETERAPEUTTIA

määräaikaiseen työsuhteeseen 30.06.2024 saakka.


Tietoa tehtävästä

Oletko kaipaamamme lämminhenkinen vuorovaikutustyön ammattilainen? Tule mukaan vahvistamaan perheiden muutosmatkaa yhdessä asiakkaiden ja tiimimme kanssa!

Monipuolinen perheterapeutin tehtävä antaa mahdollisuuden työskentelyyn kahden eri huipputiimin kanssa Kuopiossa. Työsi jakautuu näiden kahden tiimin välillä joustavasti ja asiakaskuntana ovat laitosperhekuntoutuksessa ja perhetyön palveluissa olevat lapset sekä heidän perheensä. Työ pitää sisällään terapeuttista työskentelyä perheiden kanssa eri kokoonpanoilla sekä ryhmien ohjausta perhekuntoutusyksiköissä. Työskentelymme perhekuntoutusyksiköissämme perustuu systeemiseen ja suhdeperusteiseen työotteeseen. Työaikana on yleistyöaika, joka voi sisältää työskentelyä mahdollisesti myös ilta-aikaan ja lauantaisin asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Mitä me haemme?

Tehtävä edellyttää psykoterapeutin pätevyyttä sekä Valviran laillistusta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää lisäksi joustavaa ja positiivista työotetta, dokumentointitaitoja (käytössämme on Nappula-asiakastietojärjestelmä), ajokorttia sekä valmiutta ajaa perhekuntoutuksen autoja. Eduksi katsomme kielitaidon (englanti, ruotsi), erilaisten terapeuttisten menetelmien osaamisen, kokemuksen ryhmien vetämisestä sekä lasten ja perheiden kanssa työskentelystä.

Mitä me tarjoamme?

  • kehittämispäiviä, osaamisverkostoja ja täydennyskoulutuksia, käytössäsi on myös laaja verkkokoulutuspalvelu
  • laajan työterveyshuollon
  • liikunta-, hyvinvointi- ja lounasedun
  • vapaa-ajan vakuutuksen
  • työnohjausta
  • kattavan perehdytyksen
  • joustavat työajat.

Työnantajana SOS-Lapsikylä on kehittämismyönteinen, ketterä ja laadukas. Panostamme Kuopion perhekuntoutuksessa turvalliseen ja tukevaan lähijohtamiseen. Uskomme vahvasti siihen, että kun työntekijä saa kehittää itseään ja työtehtäväänsä esihenkilön ja tiimin tuella, saavat asiakkaat laadukasta palvelua.

Tarjoamme sinulle monipuolisen, innostavan ja merkityksellisen tehtävän lastensuojelun asiantuntijaorganisaatiossa. Pääset osaksi humoristista, lämminhenkistä ja asiakaslähtöistä työtiimiä.

Lisätietoja:

Lisätietoja tehtävästä antaa perhekuntoutuksen palveluvastaava Anni Jäntti, p. 044 765 9892, anni.jantti@sos-lapsikyla.fi. Hae tehtävää 4.6.2023 mennessä verkkosivujemme sähköisellä hakulomakkeella: https://sos-lapsikyla.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=432

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä voidaan täyttää heti sopivan henkilön löytyessä, joten toivomme kuulevamme sinusta pian! Tehtävä on määräaikainen ja se alkaa 1.7.2023 tai sopimuksen mukaan.

Tehtäviin valittavien tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.


SOS-Lapsikylä

SOS-Lapsikylä on lapsen oikeuksia edistävä kansainvälinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Olemme voittoa tavoittelematon lastensuojelun asiantuntija, palveluntuottaja sekä lasten, nuorten ja perheiden auttaja. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962, ja se on kansainvälisen SOS Children's Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa.

sos-lapsikyla.fi | Twitter | LinkedIn | Facebook

Matkalla mahdollisuuksien mittoihin.


 

.

Post a Comment

Previous Post Next Post

Sponsored Ads

نموذج الاتصال